Nyt oon siis kotona. Matka meni hyvin vaikka olin ihan varma että myöhästyisin junasta. Ja säästyin jopa Ryanairin lisäkilomaksuista heittämällä kaks kiloo turhaa tavaraa meneen ja pukemalla kolme vaatekertaa.
Tiistaina olin vaan kotona eikä kukaan kavereista vielä tienny että olin kotona. Eilen sitte kävin siskon kans kaupungilla ja olin aika yllättyny ku ajotaidot oli vielä tallella. Yritin keksiä jotain hienoo salajuonta miten oisin voinu yllättää kaikki kaverit, mut se osottautu mahottomaks tehtäväks ja oli pakko kertoo Annalle. Anna sai sit kaikki houkuteltua kattoon Greyn Anatomiaa. Menin Annalle ja tyttöjen ilmeet oli kyllä niin näkemisen arvosia ku ne tuli sisään ja huomas mut. Oli ihana nähä kaikki pitkästä aikaa.
Nyt tuntuu kyllä siltä etten ois poissa ollukkaan. Vaikka on täällä yllättävän paljon muuttunu kaikki, en pysty käsittään ajankulua. Ottaa varmaan vielä jonku aikaa tottua tähän, mutta päätöstäni en kyllä kadu yhtään.
Aion säilyttää tän blogin ja toivon että siitä on apua tai inspiraatiota tai mitä tahansa muille jotka on yhtä "hulluja" ku minä. Ite ainaki tätä matkaa suunnitellessani olisin halunnu lukee muitten kokemuksista, mutta ei niitä hirveesti löytyny ja se oliki yks syy miks tätä blogia kirjottelin. Lontooseen palaan vielä joskus, se on varmaa ja ehkä sitten taas kirjottelen tänne kaikesta turhasta. Mutta siihen asti, goodbye, näkemiin, so long, hyvästi, cheers.
torstai 26. marraskuuta 2009
torstai 19. marraskuuta 2009
Järkipäätökseen ei voi lisätä tunnetta jälkikäteen
Sain töitä.
Varasin lennon.
En julkaise tätä tekstiä ennen kuin oon päässyt takas Suomeen, mut ajattelin kuitenki kirjottaa jo nyt etten myöhemmin unoha kaikkee tätä.
Hassua miten ajatukset voikaan muuttua niin nopeesti.
Monta kuukautta ennen ku lähin Lontooseen, olin tosi outo, sekasin. Tuntu että olin jumissa. Olin kai masentunu, en tiedä. Ei vaan ollu motivaatiota tehdä mitään. Elin tosi epäterveellisesti. Vihasin kotikaupunkiani. Käyttäydyin tosi oudosti. Etäännytin itteni kavereista. Anteeks siitä.
Sen takia mun oli pakko päästä pois, irti kaikesta entisestä. Lopettaa jumitus. Tuntu oikeesti että olisin seonnu lopullisesti jos en olis sillon lähteny. Se ei siis ollu rohkeutta lähtee yksin, tuntu vaan tavallaan että oli pakko.
Nyt kun oon ollu täällä jo kohta kaks kuukautta, oon löytäny sen mitä täältä tulin tietämättäni hakemaan. En tiedä mikä se on tarkalleen. Ehkä 'elämänilo' on liian suuri sana sitä kuvaamaan. Koti ei kuitenkaan enää tunnu niin kamalalta paikalta. Oon oppinu arvostamaan kaikkee mitä siellä on: Perhettä, kavereita, sitä että tietää missä viettää seuraavan yön, kokovartalopeiliä (heh), jääkaappia jossa on aina ruokaa...Kokkola varmaan tuntuu entistä pienemmältä Lontoon jälkeen mutta ei se enää haittaa. Tiedän kuitenki etten joudu koko loppu elämääni siellä asua. Oon saanu motivaationi takas ja tekis niin mieli alkaa opiskeleen ja tehdä kaikkee mitä oon aina halunnu tehdä, mutta ollu liian laiska tekemään. Ja töitä aion tietenki ettii.
Oon kai vähän tyhmä ku just ku saisin töitä täältä, päätänki lähtee kotia. Olisin siis päässy Camdenissa sijaitsevaan Scorpion nimiseen kenkäkauppaan töihin. Se ois ollu just täydellinen. Ois vaan tullu vähä aikasemmin niin oisin ehkä jäänyki tänne.
Varasin lennon.
En julkaise tätä tekstiä ennen kuin oon päässyt takas Suomeen, mut ajattelin kuitenki kirjottaa jo nyt etten myöhemmin unoha kaikkee tätä.
Hassua miten ajatukset voikaan muuttua niin nopeesti.
Monta kuukautta ennen ku lähin Lontooseen, olin tosi outo, sekasin. Tuntu että olin jumissa. Olin kai masentunu, en tiedä. Ei vaan ollu motivaatiota tehdä mitään. Elin tosi epäterveellisesti. Vihasin kotikaupunkiani. Käyttäydyin tosi oudosti. Etäännytin itteni kavereista. Anteeks siitä.
Sen takia mun oli pakko päästä pois, irti kaikesta entisestä. Lopettaa jumitus. Tuntu oikeesti että olisin seonnu lopullisesti jos en olis sillon lähteny. Se ei siis ollu rohkeutta lähtee yksin, tuntu vaan tavallaan että oli pakko.
Nyt kun oon ollu täällä jo kohta kaks kuukautta, oon löytäny sen mitä täältä tulin tietämättäni hakemaan. En tiedä mikä se on tarkalleen. Ehkä 'elämänilo' on liian suuri sana sitä kuvaamaan. Koti ei kuitenkaan enää tunnu niin kamalalta paikalta. Oon oppinu arvostamaan kaikkee mitä siellä on: Perhettä, kavereita, sitä että tietää missä viettää seuraavan yön, kokovartalopeiliä (heh), jääkaappia jossa on aina ruokaa...Kokkola varmaan tuntuu entistä pienemmältä Lontoon jälkeen mutta ei se enää haittaa. Tiedän kuitenki etten joudu koko loppu elämääni siellä asua. Oon saanu motivaationi takas ja tekis niin mieli alkaa opiskeleen ja tehdä kaikkee mitä oon aina halunnu tehdä, mutta ollu liian laiska tekemään. Ja töitä aion tietenki ettii.
Oon kai vähän tyhmä ku just ku saisin töitä täältä, päätänki lähtee kotia. Olisin siis päässy Camdenissa sijaitsevaan Scorpion nimiseen kenkäkauppaan töihin. Se ois ollu just täydellinen. Ois vaan tullu vähä aikasemmin niin oisin ehkä jäänyki tänne.
tiistai 10. marraskuuta 2009
Options open
Hihhulihei. Vois taas välillä kirjottaakki tänne.
Edelleen oon siis työtön ja koditon. Kuulostaapa surulliselta... No mut nyt mulla on kuitenki suunnitelma. Jätin asunnon etinnän sikseen ja päätin että hostellissa asuminen saa kelvata. Keskityn nyt siis täysin työnhakuun.
Aika vaan menee täällä ihan liian nopeesti. Tuntuu etten oo saanu yhtään mitään aikaseks, vaikka oon laittanu työhakemuksia varmaan miljoonaan paikkaan. Laskin että vielä pari viikkoa mulla ois varaa täällä työttömänä oleskella. En kuitenkaan usko että mulla niin kauan kestää löytää työtä. Nyt täällä aletaan palkkaamaan jouluapulaisia ja jos ei jostain mukavasta paikasta nappaa niin aina jotain hantti hommia löytyy.
Oon nyt asustellu noin viidessä eri hostellissa. En ees muista. Voisin kohta varmaan alkaa hostellikriitikoks. Edellinen ja tää nykyinen on ollu parhaita ihan vaan ihmisten takia. Olkoot kuinka rupusia tahansa, mut jos on hyvää seuraa, kelpaa mulle. Ja on sillä paikallaki kyllä väliä. Nyt oon Camdenissa ja edellinen oli Kings Crossin lähellä.
Tänään on National Insurance -numero haastattelu ja keskiviikkona ois haastattelu johonki luistelu/keilaus paikkaan tarjoilijaks. Vähä jänskättää saanko sitä NI-numeroo lainkaan ku sinne pitää kaiken maailman todistusaineistoa viedä ja en tiiä onko mulla tarpeeks.
Nyt vois tosiaan alkaa valmistautumaan... Oon taas nukkunu aivan liian kauan. Eilen tuli telkkarista Fur-leffa ja oli pakko kattoo se loppuun niin meni vähän myöhään ja nukuin kahteentoista. Not good ku en taaskaan kerenny aamupalalle joka loppuu jo 09.30. Aamupala ajat on pirullisia.
Edelleen oon siis työtön ja koditon. Kuulostaapa surulliselta... No mut nyt mulla on kuitenki suunnitelma. Jätin asunnon etinnän sikseen ja päätin että hostellissa asuminen saa kelvata. Keskityn nyt siis täysin työnhakuun.
Aika vaan menee täällä ihan liian nopeesti. Tuntuu etten oo saanu yhtään mitään aikaseks, vaikka oon laittanu työhakemuksia varmaan miljoonaan paikkaan. Laskin että vielä pari viikkoa mulla ois varaa täällä työttömänä oleskella. En kuitenkaan usko että mulla niin kauan kestää löytää työtä. Nyt täällä aletaan palkkaamaan jouluapulaisia ja jos ei jostain mukavasta paikasta nappaa niin aina jotain hantti hommia löytyy.
Oon nyt asustellu noin viidessä eri hostellissa. En ees muista. Voisin kohta varmaan alkaa hostellikriitikoks. Edellinen ja tää nykyinen on ollu parhaita ihan vaan ihmisten takia. Olkoot kuinka rupusia tahansa, mut jos on hyvää seuraa, kelpaa mulle. Ja on sillä paikallaki kyllä väliä. Nyt oon Camdenissa ja edellinen oli Kings Crossin lähellä.
Tänään on National Insurance -numero haastattelu ja keskiviikkona ois haastattelu johonki luistelu/keilaus paikkaan tarjoilijaks. Vähä jänskättää saanko sitä NI-numeroo lainkaan ku sinne pitää kaiken maailman todistusaineistoa viedä ja en tiiä onko mulla tarpeeks.
Nyt vois tosiaan alkaa valmistautumaan... Oon taas nukkunu aivan liian kauan. Eilen tuli telkkarista Fur-leffa ja oli pakko kattoo se loppuun niin meni vähän myöhään ja nukuin kahteentoista. Not good ku en taaskaan kerenny aamupalalle joka loppuu jo 09.30. Aamupala ajat on pirullisia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
