Home is where your heart is

Jos nyt kerkeis vihdoinki kirjottaa tänne!
Ihan liikaa on tapahtunu tällä viikolla, niin hyvää ku vähä huonompaaki, enkä varmastikaa kerkee/jaksa kaikista kertoo. Mut siis asiaan...

Töissä samaa raatamista tääki viikko, mitä nyt parina päivänä sain vähä helpompia huoneita ku ne varmaan sääli mua ku aina olin ylitöissä.
Tiistaina oli siis Flat Night Fever Leichester Squarella jossain baarissa. Ja kyllä oli niin turha! Siellä oli pari tyyppiä jotka tarjos huonetta pohjois-Lontoosta mut neki oli aika kaukana keskustasta ja liian kalliita mun budjetiin. Ja ärsytti kyllä hieman ku meni rahaa ensinnäki metromatkaan ja sit vielä ku ajattelin että otampas yhden siiderin, jouduinki ottamaan kaks, koska siinä baarissa oli kortilla maksaessa rajana 10 puntaa eikä mulla ollu yhtää käteistä! Niin huijausta! Ärsytti sitte sen verran että oli pakko vielä mennä mäkkiin...

Keskiviikosta on pakko kertoo, koska se oli niin outo. Ensinnäki saan lopetettua työt 20 minuuttia etuajassa (ihmeiden aika ei ole ohi!). Käppäilen kaupan kautta kotiin. Avaan huoneen nro 4 oven. Jätän kamat huoneeseen. Otan jääkaappiin menevät ostokset ja suunnistan kohti keittiötä. Laitan ruuat jääkaappiin. Suunnistan takas kohti huonetta nro 4 miettien, miks tuntuu että unohin jotain. Tuijotan ovea ja tajuan, että jätin avaimet huoneeseen. Ja että se huoneen ovi on nyt lukossa! Hehheh.

Ajattelin eka että ootan että mun kämppis tulis töistä tai missä ikinä olikaan. Ootin ehkä tunnin, minkä aikana yritin murtautua sisään hiuspinnin avulla ja tosissani suunnittelin kiipeeväni ikkunasta (en kuitenkaan kehannu ku siinä kadulla kulki koko ajan ihmisiä ja pelkäsin että juuttuisin perseestäni kiinni). Raymond sano sillon ku muutin, että jos joskus unohtaa avaimen niin pitää mennä National hotelliin, niin sieltä joku tulee avaamaan sulle oven. Lopulta päätin lähtee sinne. Sukkasillaan, koska ei mulla ollu kenkiä. Sieltä lähti sit semmonen mukava mies avaamaan mulle ovea. Ja kun ovi avautuu, mitä sieltä paljastuukaan... oiskohan kämppikseni joka on juuri tullut kotiin. Kerrassaan mahtavaa.

Illalla olis sit ollu SpeedFlatmating hommeli, mut en pystyny tsekkaamaan tarkkaa osotetta siihen netistä ku se ei enää toiminu. Lähin kuitenki perus kartan perusteella suunnistaan sinne missä luulin sen olevan, mut eihän siitä tullu yhtään mitää. Keskiviikon kuitenki pelasti kutsu työhaastatteluun erääseen pubiin keskus-lontoossa.
Torstaina kävin siellä haastattelussa ja ne sano että soittaa mulle tänään jos saan sen paikan, mut eipä soittanu vaan laitto sähköpostia, että ne otti jonku tyypin joka pystyis ehkä olemaan pitemmän aikaa siellä ku minä. Ei mua ees kauheesti harmita, ku en tiiä että olisinko ees halunnu sitä työtä ku siinä oli niin hankalat työajat.

Eilen olin kyllä niin stressi, ku oli hieman ongelmia majapaikan löytämisessä. Sain kuitenki onneks varattua Piccadilly Backpackers hostellista huoneen nyt täks yheks yöks. Huomisesta ei tietoo.

Tänäänki kävi kyllä niin outo juttu. Törmäsin nimittäin sattumalta metroasemalla mun enoon ja sen perheeseen. Tiesin että ne on Lontoossa ja oltiin sovittu että mennään huomenna syömään, mut en ois ikinä ajatellu että miljoona kaupungissa voi käydä näin! Aika sattumaa.

Ps. Sain tänään palkan, mikä oli kaks kertaa isompi mitä luulin saavani. I'm rich!